www.rosen.fi

Hoitokokemus 1: Notkoselän salaisuus ja muita muistikuvia

Joitakin vuosia sitten löysin Kauneus&Terveys –messuilta Rosen-yhdistyksen osaston. Päätin kokeilla lyhyttä näytehoitoa, ja satuin istumaan Maijan käsittelyyn. Kerroin hänelle toisen hartiani jumittaneen jo vuosia, ja Maija kehotti minua: ”Yritä nähdä, mitä siellä on.” Minähän yritin, vaikka komento hiukan hassulta kuulostikin. Hetken kuluttua silmäkulmani alkoivat nykiä, sitten aloin itkeä ja hartian solmu aukesi. Olin myyty.

Ensimmäiset varsinaiset hoitokerrat kuluivat samaan malliin: vasemmasta hartiastani löytyi itku toisensa perään. Aloin ajatella olevani Rosenissa erityisen hyvä. Minähän ”suorittaisin” Rosenin ”läpi” ennätysajassa!

Mutta itkutpa vähenivät. Mielestäni oli harmillista lähteä hoidosta kuivin silmäkulmin, tuloksetta. Enkö ollutkaan niin hyvä kuin olin luullut? Eräänä päivänä makasin hoitopöydällä ja harmittelin taas tehottomuuttani, kun äkkiä tajusin jotain: Täällä jos missä minun ei tarvitse tehdä tulosta. Minähän maksan siitä, että saan vain olla. Ei minun tarvitse olla tässä hyvä! Tuon viimeisen oivalluksen kohdalla tunsin selässäni ihanan viileän helpotuksen tunteen. Notkoselkä suoristui.

Pitkän aikaa kävin Maijan luona joka kahden viikon välein oikaisemassa selkäni. Aina hoitojen välissä jännitin selän uudelleen notkolle, mutta en huomannut, milloin se tapahtui. Pikkuhiljaa selvisi, että jännitin selän tilanteissa, joissa en tuntenut olevani tarpeeksi hyvä. Kerran menin tanssitunnille suoraselkäisenä, mutta tulin pois selkä jumissa. Olinhan anteeksiantamattomasti sotkeentunut kertaalleen askelissa.

Nykyään pääsen käymään Rosenissa harmillisen harvoin. Edellisestä käynnistäni taitaa olla kohta vuosi. Selkä on mielestäni pysynyt suorana tai ainakin aiempaa suorempana. Hartia jumittaa satunnaisesti, mutta olen oppinut huomaamaan jännitykset ja päästämään lihakset rennoiksi. Vähintäänkin viikoittain mietin, kuinka ihanaa olisi päästä taas Maijan hoidettavaksi.

Hoitokokemus 2: Rosen-menetelmä, Anna-lehti 37/2005 (pdf-tiedosto)

Lisää hoitokokemuksia: Hoitokokemukset 3, 4, ja 5